Maan alla piilee yhteinen miljoonaomaisuus
Vesihuoltopalvelut toimivat 24/7 vain, jos verkostoja uusitaan niiden kunnon heikentyessä.
Auki kaivetut kadut ja liikennehaitat harmittavat. Taatusti ketuttaa vielä enemmän, jos hanasta ei tule vettä eikä viemäri johda likavesiä ja vessatuotoksia jätevedenpuhdistamolle.
Katseilta piilossa routakerroksen alapuolella noin kahden metrin syvyydessä sijaitsee suurin osa jokaisen vesihuoltolaitoksen omaisuudesta: vesijohto- ja viemäriverkosto. Kansallisesti vesihuollon verkosto-omaisuuden arvoksi on arvioitu 6,5 miljardia euroa.
– Kuntatasolla puhutaan miljoonien eurojen arvoisesta verkosto-omaisuudesta. Sen omistavat kuntalaiset eli vedenkäyttäjät ja vesiosuuskunnissa niiden jäsenet, valottaa Suomen Vesilaitosyhdistys ry:n (VVY) toimitusjohtaja Riku Vahala.
Vesihuollon painopiste on siirtynyt rakentamisesta saneerausvaiheeseen.
Vahala työskenteli aiemmin Aalto-yliopiston vesihuoltotekniikan professorina ja on toiminut asiantuntijana muun muassa monissa kansallisissa vesihuoltoon liittyvissä selvityksissä.
– Jos verkostoa ei saneerata, vesihuoltolaitoksen palvelutaso laskee. Yllättävien vesikatkojen määrä kasvaa, eikä vettä aina tule kuluttajan hanasta. Sen sijaan vesi saattaa tulvia kaduille. Hajonneet viemäriputket voivat pahimmillaan pilata pohjavesiesiintymiä tai tulvia pintavesiin ja aiheuttaa tautiepidemioita.
Runsaiden vuotovesien vuoksi menee hukkaan energiaa, raakavettä ja kemikaaleja, kun vettä puhdistetaan ja pumpataan verkostoon turhaan. Suomen ympäristökeskuksen mukaan tuotetusta vedestä 17–18 prosenttia jää laskuttamatta. Osa hävikistä selittyy muun muassa katujen pesulla, mutta pääosa muodostuu verkoston vuodoista. Jos raakavesivarannot ovat niukat, vuodot voivat myös aiheuttaa ongelmia talousveden riittävyyden kannalta.
Vilho Mänty hoitaa pakkosujutuslaitetta työmaakuopassa. Kaivantotuki ympärillä suojaa sortumilta.
Monta syytä putkirikkoihin
Suomessa on noin 107 000 kilometriä vesijohtoverkostoa ja noin 50 000 kilometriä jätevesi- ja hulevesiviemäriverkostoa. Lukuihin eivät sisälly kiinteistöjen tonttijohdot. Arviolta kuusi prosenttia vesijohtoverkosto-omaisuudesta ja jopa 12 prosenttia viemäriverkosto-omaisuudesta on luokiteltu erittäin huonokuntoiseksi.
Vesihuoltoverkoston isoin rakennusbuumi ajoittui 1960–70-luvuille. Suuri osa tuolloin rakennetuista linjoista on saavuttanut saneerausiän, sillä putkien teknisenä käyttöikänä pidetään yleensä 50–70 vuotta. Jotkut sitä nuoremmat putket saattavat olla heikossa kunnossa, kun taas jossain jopa satavuotiaat putket toimivat moitteettomasti.
– Vesihuollon painopiste on siirtynyt rakentamisesta saneerausvaiheeseen. Vielä kymmenen vuotta sitten asiasta vasta puhuttiin, mutta nyt laitokset ovat heränneet saneeraustarpeeseen ja ryhtyneet toimeen, Vahala kertoo.
Vesihuoltoputkia rapistuttavat ulkoiset ja sisäiset tekijät. Taajamissa liikenne ja mahdolliset lähellä tehtävät kaivutyöt liikuttavat niitä. Maaperän laatu voi syövyttää putkia hiljalleen.
Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät rankkasateet saattavat liikuttaa maamassoja ennakoimattomasti ja aiheuttaa putkivaurioita. Lisäksi putkien kestävyys riippuu rakentamisen laadusta.
Viemäriputkien sisällä kulkeva jätevesi rapisuttaa putkea mekaanisesti ja joskus myös syövyttää kemiallisesti. Vesijohtoputkissa kulkeva talousvesi kuluttaa putkimateriaalia pikkuhiljaa. Itse putkien lisäksi niiden saumat, tiivisteet tai venttiilit saattavat ajan mittaan rikkoutua.
– Putkien tarkka eliniän arviointi on lähestulkoon mahdotonta. Laitoksilla on paljon kokemusperäistä tietoa siitä, kuinka pitkään tietyntyyppiset putket kestävät tietynlaisissa olosuhteissa.
Ideaalitilanteessa putket uusitaan juuri edellisenä päivänä, kun ne olisivat seuraavana päivänä hajoamassa. Jos ne ehtivät hajota, ollaan myöhässä. Saneeraaminen kovin paljon etukäteen on puolestaan rahan tuhlaamista, Vahala jatkaa.
Kalle Lehtikangas tarkastelee pakkosujutusta työmaakuopan reunalta Lohjalla.
Saneeraus maksetaan vesimaksuilla
Arviot vesihuoltoverkostojen saneerausvelan määrästä vaihtelevat. Kaikki laitokset eivät pysty sitä määrittämään verkostojen puutteellisten ikä- ja kuntotietojen vuoksi. Lisäksi verkostot on rakennettu eri aikoihin, joten saneeraustarve ajoittuu eri tavoin eri laitoksilla.
– Tilanne ei ole tällä hetkellä katastrofaalinen tai hälyttävä, mutta saneeraustarpeet patoutuvat jatkossa pahasti, jos niihin ei vastata nopeasti. Karkeasti arvioiden saneerausten määrää pitäisi kolminkertaistaa valtakunnan tasolla, jotta pystytään vastaamaan saneeraustarpeisiin, Vahala sanoo.
”Kaikki vesihuoltolaitoksen toiminta – myös saneeraukset – rahoitetaan asiakasmaksuilla, ei verovaroin.”
Saneeraukset maksavat. Kenen kukkarosta rahat investointeihin kaivetaan?
Vahala muistuttaa, että kaikki vesihuoltolaitoksen toiminta – myös saneeraukset – rahoitetaan asiakasmaksuilla, ei verovaroin. Asiakkailta perittävän vesimaksun suuruus vaikuttaa siihen, kuinka paljon kukin vesihuoltolaitos voi saneerata verkostoaan ja sitä kautta varmistaa 24/7 toimivat vesihuoltopalvelut.
– Vesihuoltomaksuja pitää korottaa aika rajusti lähivuosina, jotta vesihuoltolaitokset pystyvät vastaamaan saneeraustarpeeseen. Jos kunnassa on paljon verkostoa ja vähän asiakkaita, paine vesimaksun nostamiseen on huomattavasti suurempi kuin tiiviisti rakennetussa kunnassa. Toivon, että kuntapoliitikot tiedostavat tilanteet ja ymmärtävät nostaa vesihuoltomaksut tasolle, jolla saneerauksista pystytään huolehtimaan.
Lähde: Vesihuollon investointitarpeet vuoteen 2040 –julkaisu, VVY
Vanha tonttiventtiili on jo syöpynyt läpi.
Kaivantotukea nostetaan paikoilleen, jotta pakkosujutus kaivantojen välillä voidaan aloittaa.
Kalle Lehtikangas asettaa vetopäätä uuteen putkeen Lohjan työmaalla. Työpäällikkö Petteri Niemi seuraa vierestä.
