Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Riittääkö Suomessa pohjavettä?
Riittääkö Suomessa pohjavettä?
Vaikka ilmasto muuttuu, pohjavesi ei tule Suomesta loppumaan, vakuuttaa Suomen ympäristökeskuksen johtava hydrogeologi Ritva Britschgi.

Riittääkö Suomessa pohjavettä?

Maamme pohjavesimuodostumat ovat verrattain pieniä maaperämuodostumia, jotka sijaitsevat hajallaan. Ne ­kattavat alle neljä prosenttia Suomen maapinta-alasta. Myös kallio­perän pohjavettä hyödynnetään paikoitellen.

– Pohjavesivarannot täydentyvät eniten keväällä lumien sulaessa ja syyssateiden aikana, jolloin vesi imeytyy maaperän kautta pohjavedeksi. Talvella maa on roudassa, eikä uutta vettä imeydy maahan. Kesällä taas kasvillisuus käyttää sadeveden hyödykseen. Näistä syistä pohjaveden pinta laskee talvella ja kesällä, selvittää johtava hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristö­keskuksesta (SYKE).

Viime kesän uutiskuvat Etelä-Euroopasta näyttivät kuivu­neita joenuomia ja halkeillutta maaperää entistä pidempien ja kuumempien hellejaksojen jäljiltä. Miten ilmastonmuutos vaikuttaa Suomen vesivaroihin ja etenkin pohjavesivarantoihin?

– On ennustettu, että Suomessa sateisuus jopa lisääntyy. Toisaalta myös ääri-ilmiöt, kuten rankka­sateet ja kuivuusjaksot lisääntyvät. Kesäisin voi tulla pitkiä kuivuus­kausia, jolloin erityisesti pienten muodostumien pohjaveden pinta alkaa laskea nopeasti.

Vesihuoltolaitosten veden­ottamot ovat yleensä isommissa muodostumissa ja reagoivat ­hitaammin kuiviin kausiin. Sen sijaan yksityistalouksien kaivoissa voi esiintyä pulaa vedestä, kuten on jo käynytkin.

– Pohjavesien kertymä pysyy samana, vaikka ilmasto muuttuu. Pohjavesi ei tule Suomessa loppumaan eli ei tarvitse huolehtia sen loppumisesta, Britschgi tyynnyttelee.

Pidetään huolta pohjavesistä

Vaikka pohjavesi on maan alla pintavettä paremmin ­suojassa pilaantumiselta, se ei silti ole täysin turvassa. Pohjavesialuei­den maaperä läpäisee vettä, ja pohjaveden pinta saattaa olla vain muutaman metrin syvyydessä. Maaperään joutuneet haitta-­aineet voivat kulkeutua pohjaveteen ja ­aiheuttaa sen pilaantumista.

Pohjavesialueet sijaitsevat sora- ja hiekkamailla, jotka tarjoavat hyvän rakennusalustan asutukselle ja tiestölle.

– Ihmisen toiminnan myötä on aina mahdollisuus siihen, että maahan pääsee imeytymään pohja­vedelle haitallisia aineita. ­Esimerkiksi öljytuotteet vaikuttavat veden makuun jo hyvin pienissä määrin. Vedestä löytyy joskus ­pieniä pitoisuuksia torjunta-­aineista, jotka Suomessa on kielletty jo kauan aikaa sitten. Meidän on tärkeää suojella pohjavettä toiminnoilta, jotka voivat vaarantaa sen laatua ja määrää. ­Likaantunutta pohjavettä on vaikea puhdistaa, Britschgi painottaa.

Pilaantumista saattavat aiheuttaa esimerkiksi teollisuus, jätteiden ja jätevesien käsittely, tienpito, huoltoasemat ja öljy­säiliöt sekä maa-aineisten otto.