Esteettömyysvalinnat

Skip to main content
Riihimäen Vesi tiedottaa

Vesihuoltoverkosto uusiutuu

iso otsola

OTSOLA. Kaksivuotinen (2022–23) vesihuollon saneerausurakka, jossa uusitaan vesijohdot ja jätevesiviemärit sekä rakennetaan puuttuva hulevesiviemäri.

iso temppelikatu

TEMPPELIKATU. Yhteishankkeessa kaupungin kanssa uusitaan kevyen liikenteen väylä ja vesihuolto.

Veden etäluennan pilotointi käynnissä

Riihimäen Veden tavoitteena on parantaa resurssitehokkuutta ottamalla käyttöön uutta teknologiaa palveluissaan. Juuri nyt on ajankohtaista vesimittareiden etäluenta, johon moni muukin kunta on siirtymässä.

Vesihuoltolaitoksella on käynnissä pilot-projekti, jossa testataan etäluettavia vesimittareita. Niitä vaihdetaan asiakkaille, joilla mittarinvaihto on ajankohtaista. Testausvaihe ei vielä vaikuta laskutukseen eikä lukemien ilmoittamiseen asiakkaan kannalta.

Veden etäluenta mahdollistaa jatkossa vesimittarilukemien siirron vesilaitokselle radioverkon kautta. Kokeilun päättyessä etäluentaan siirrytään vaiheittain sitä mukaa kun vanhojen mittareiden vaihto uusiin tulee ajankohtaiseksi.

Etäluennan myötä Riihimäen Vesi siirtyy arviolaskutuksesta todellisen kulutuksen mukaiseen laskutukseen. Ajantasainen tieto omasta veden kulutuksesta kannustaa asiakkaita veden säästämiseen ja sitä kautta pienempään vesilaskuun.